|
|
Ahvenisto 3.9.2011 Perjantai Rata avautui 11.00 mutta aivan siihen ei ehtinyt kukaan meistä. Jukka pääsi paikalle puolen päivän jälkeen. Linjuri oli saatu taas lainaan ja sille epäiltiinkin olevan käyttöä kun vesisateita oli luvassa. Muut kuskit valuivat hiljalleen paikalle ja itsekkin tulin Teron kanssa vasta n. 15.00. Toni Rinkinen pääsi jälleen mukaan Motoparkiin. Odotukset olivat korkealla kun tiesimme kuinka loistava kuljettaja Toni on täällä. Autokin piti olla ihan ok, tosin kone on erittäinkin löysä, vain 183hp ja 285Nm joten kulkua ei kummoisesti ollut luvassa pitkille suorille. Jukka oli jo ajanut autoa ja sanoi että se on aika hyvä. Toni pääsi yrittämään Jukan jälkeen ja antoi tylyä palautetta. Auto ei ole hänen mielestään koskaan ollut näin huono. Kävin itsekkin kokeilemassa ja hieman epävakaa se kyllä kieltämättä oli, välillä yliohjaa, välillä aliohjaa. Toni takaisin rattiin ja säätämään iskareita. Löysimmekin hyvät säädöt ja Toni ylisti auton olevan nopeampi kuin koskaan, alustan puolesta. Muutkin saivat ajaa muutaman kierroksen ja olimme melko tyytyväisiä. Välitys oli hieman liian lyhyt, kone menee turhan suurilla kierroksilla ja se ei lupaa hyvää taktiikalle.
Yksi uusi yhteistyökumppanikin saatiin, Akkupojat toimii Turussa ja Porissa.
Lauantai Aamulla kokoonnuttiin viileään keliin. Ilmoittautuminen, auton tarkastus, ja aika-ajoa kohti. Aika-ajo Aika-ajon aluksi annoimme Antin käydä vielä harjoittelemassa. Tämä on todella vaikea rata jos aiempaa kokemusta ei ole. Anttikin näki Motoparkin vaikeuden ja joutui keskittymään lujaa jotta saisi vauhdin kohdalleen. Sitten kuskin vaihto, rengaspaineiden tarkastus ja Toni radalle. Ruuvasimme ennen aika-ajoa iskarit sadekelin asetuksiin ja toivoimme parasta. Toni pistääkin todella hyviä aikoja ruutuun ja aika-ajon loputtua olemme sijalla neljä! Se on kauden paras sijoitus ja antaa loistavat mahdollisuudet itse kisaan! Ajovuoro 1 Toni lähtee ekaan vuoroon. Iskarit takaisin kuivan kelin säätöihin ja auto ruutuun. Lähtö onnistuu hienosti ja Toni nousee jo kakkoseksi heti kahvilan yhdistelmän jälkeen. Ei montaakaan kierrosta ja olemme jo kärjessä! Hiphei! Kierrokset 2-16 johdamme kilpailua. Välillä radalla käy Safety Car ja ottaa letkan nippuun peräämme. Näin muut pääsevät kantaan. SCn poistuttua Toni kiihdyttää ennen lähtöviivaa ja saamme varoituksen. Tonin ajorytmi menee hieman sekaisin ja pari tiimiä pääsee nousemaan meistä ohi. Tilanne on kuitenkin yhä aivan loistava kisan kannalta. Sitten tulee jälleen SC ja teemme taktisen virheen. Emme tankkaa heti ja menetämme tasan kierroksen, 1.40 tulee takkiin että pätkähtää ja ei auta itkukaan kun vahinko on jo kärsitty... Tulemma kierrokselta 32 tankille, olemme tuossa vaiheessa kärjessä.
Lähdön jälkeen on varikko hiljainen. Rookien väki erottuu taivasta vasten, odottaen jännittävää lähtöä..
Master vetää letkaa, kohta tapahtuu lähtö. Team JP-Autotuning toisessa rivissä!
Lähtö! JAM on jo päässyt hieman karkuun.
Vielä muutama kierros ja järjestys on se, mikä sen pitäisi olla aina!
Varoituksen jälkeen hieman rytmi katoaa ja JAM pääsee takaisin kärkeen. Ajovuoro 2 Jukka lähtee radalle. Ajo lähteekin ihan hyvin liikkeelle. Tankkauksen jälkeen olemme pudonneet ruutuun 17 joka on n. kymmenen sijaa alempana kuin niillä jotka tankkasivat SCn aikaan. Se oli paha virhe ja harmittelemme sitä varikolla kovasti. Jukka ajaa hienosti ja kun ajovuoro loppuu on sijoitus noussut jo takaisin kolmanneksi. Ajovuoro 3 Antti lähtee ensimmäiseen kilpailuunsa Motoparkissa. Sijoitus on pudonnut sijalle 10 tankkauksessa. Antti nousee jo hetkeksi neljänneksi mutta putoaa juuri ennen vaihtoa viidenneksi. Tankkaukseen tullaan sijalla viisi. Ajovuoro 4 Antti luovuttaa auton minulle. Kertoo että auto toimii ihan hyvin ja kummempia ohjeita ei ole tarjolla. Lähden radalle seitsemänneksi pudonneena ja tuntuu että olen ajollisesti hieman hukassa. Vähäinen treenimäärä edelliseltä päivältä näkyy. Missään vaiheessa en pääse sellaiseen fiilikseen kuin Ahvenistolla ja yritän vain ajella tasaisesti. Ohituksiakin toki tulee ja nostan sijoituksen takaisin sijalle kaksi.
Bensat kerättiin yhteen kasaan ja ennen tankkausta suoritettiin punnitus. Ajovuoro 5 Tero lähtee radalle. Auto pelasi hienosti ja tämän kerroin myös Terolle. Tero ajaa myös hyvän ajovuoron ja aloitettuaan seitsemänneltä sijalta on noussut kilpailun kärkeen jo viisi kierrosta ennen vaihtoa. Tämä antaa todella hyvän vaikutelman kisan loppua ajatellen. Kuten tapana on, muistutan tankkaukseen tultaessa varikkonopeudesta. Mutta, kun Tero tulee tankkaukseen on mies kuin myrskynmerkki. Otti kuulemma varikkoylinopeuden. Jarrutus oli mennyt pitkäksi.. Me mietimme jotta jospa tuo ei olisi totta. Ajovuoro 6 Toni radalle uudelleen ja radalle tultaessa sijoitus on kuudes. Olemme jo havainneet että taktiikka meni pieleen kun polttoainetta kuluukin ylenpalttisesti. Emme pysty mitenkään viiteen tankkaukseen kun viides kannu menee jo 4 tuntia 25min kohdalla.. Joudumme siis kuudelle kannulle joten bensaa pitäisi olla vaikkakuinka. Annamme käskyn ajaa täysillä. Sitten posahtaa pommi. Stop & Go, syy, varikkoylinopeus 34km/h 30km alueella. Argh. Olisimme voineet olla ilmankin. Kyseinen kierros kestää 2.47 joten tasan minuutti tuli pataan tuossa kohtaa.. Erot ovat kisan tässä vaiheessa todella isot ja minuutin rangaistus ei pudota sijoitustamme siinä kohtaa vaan jäämme yhä sijalle kuusi. Ajovuoro sujuu loistavasti ja Toni ajaa kisan meidän nopeimman kierroksen. Ja taitaapa se olla peräti kisan neljänneksi nopein. Tankkaukseen sijalta kaksi. Ajovuoro 7 Koska otimme tuon rangaistuksen ainoaksi mahdollisuudeksi menestyä jää ajattaa Tonia kaksi vuoroa putkeen... Epäinhimillistä mutta pakkotilanne ei lue lakia. Toni lähtee radalle juotuaan kokonaista desin kivennäisvettä... Radalle palataan sijalla viisi! Kilpailuaikaa jäljellä 51 minuuttia. Ruoskimme ajamaan aika-ajokierroksia. Havaitsemme että ITM ja Silver ajavat todella hiljaa. Saamme heitä kiinni 5s/krs koko ajan.. Ensin ohitamme ITMn. Sitten me varikolla ymmärrämme että Top Sport tulee vielä kerran tankkaukseen.. Samoin tulee myös Westman... Epätodellista, vaikuttaa että voimme vieläkin voittaa kisan.. Yhtäkkiä edellämme on enää Silver ja vain kierros ja sekin on ohitettu. Annamme uskomattoman tiedon autoon. "Olet johdossa, pudota nopeutta 5s/krs ja säästä bensaa minkä pystyt, seuraa rakoa Silveriin joka kakkonen". Toni vetää lisää rakoa ja joudumme toistamaan käskyn, ei saa ajaa turhaan kovaa, bensaa todella tarkka määrä jäljellä. Nousemme kärkeen kun kisa kestänyt 5 tuntia 34min. Jäljellä 26 minuuttia hikistä odottamista. Laskemme bensamääriä tuskassa ja vaikuttaa että bensa saattaa loppua aivan viimeisellä kierroksella.. Sitten huomaamme TopSportin! God, se ajaa uskomattoman kovaa 1.44 alkavia kierroksia.. Me ajamme 1.47-1.48 alkavia joten pahalta näyttää, eroa 20s taakseppäin ja se ei ehkä riitä.. Varoitamme kuskia, TopSport ajaa todella kovaa, kiristä hieman, mutta bensaa ei saa mennä yhtään enempää. Ero kapenee alle kymmeneen sekuntiin. Sitten tulee tieto, "perkele tästä loppuu bensa, nykii, nykii!!!". Käsken laittaa toisen bensapumpun päälle jotta paine pysyy parempana. Sitten näemme että sekä TopSport että Silver pääsivät ohi... Buhahahaaa. Riittääkö bensa edes maaliin, eipä tiedä. Käskemme ajamaan vaikka 50 km/h kunhan vain bensa riittää maaliin, taakseppäin on pitkä rako. Tuntuu ettei kisa lopu koskaan, mutta sitten heiluu ruutulippu! Pääsemme maaliviivan yli kolmantena. Taistelu kesti maaliin asti, TopSport ykkönen, Silver kakkonen, me kolmonen ja sitten ITM sekä Westman. Käsittämättömän jännittävä loppu. Kotona huomaamme että kaikkien varikkoajojenkin jälkeen bensaa on vielä puolilitraa. Miksi auto alkoi räkimään kolme kierrosta ennen maalia? Noh, keväällä laitoin pari 1dl Itikka lasol purkkia tankkiin jotta saisimme tankkia pienemmäksi, olin kuullut että tankki mitataan sääntöjen vastaisesti kisoissa. Tarvitsimme 2dl tilan pienennystä kun letkutkin tulevat mukaan mittaukseen, oikeat tankin täyttöpallot eivät sovi mistään reiästä tankkiimme joten lasol pullot olivat ainoa vaihtoehto. Mitäs sitten, korkki oli irronnut pullosta, mennyt imuaukon eteen jolloin bensaa ei päässyt kerääjäsäiliöön kuin toisesta valumaletkusta joten kun bensaa oli tankissa vähän pääsi kerääjäsäiliö tyhjäksi ja kone alkoi pätkiä. Bensaa olisi ollut n. yksi litra vielä kun maaliviiva ylitettiin. Se jaettuna kolmelle kierrokselle olisi ehkä riittänyt tuomaan meidät maaliin kärjessä. Voi pluju, minkäs teet..
Onnittelen Tonia loistavasta ajosta. Meille tarjottiin voittoa oikein urakalla mutta emme pystyneet sitä ottamaan. Ensin mokasimme tankkauksissa 1.40, sitten otimme S&G rangaistuksen jossa meni 1.00 ja vielä lopuksi tuo bensaongelma... Ilman Stop ja Gou rangaistusta olisi voitto tullut n. 30s marginaalilla... Eipä auta. Ensi kesänä paremmalla sykkeellä.
Tiimimme oikealla punaisissa. TopSportin voittajajoukkue korkeimmalla ja Silver kakkosruudussa. ITM ja Westman joutuivat tyytymään maantasaiseen sijoittumiseen. |
|