Edellinen

 

 

 

Ahvenisto 3.9.2011

Perjantai

Jukka lähti kaikkien edeltä, perään Tero ja viimeisenä minä. Sitten jostain sivusta aloitti lähestymisen Markku ja Antti. Lopputulos oli että Jukka oli puoliltapäivin radalla aloittelemassa. Auto kuullosti toimivan ihan ok, vetoa ei kyllä koneessa kuulemma ollut mutta muuten kaikki pelasi ok. Pojat aloittivat sisäänajamalla uudet renkaat, sitten jatkoivat treenaamista vanhoilla renkailla. Siinä se päivä olikin kivasti mennyt, välillä kuivalla, välillä märällä kelillä ajellessa. Mitään ihmeellistä ongelmaa ei esiintynyt koko päivänä. Sitten saavuin itsekkin puolituntia ennen radan sulkeutumista ja heti ajamaan. Auto tuntui heti oikein mukavalta. Auto oli kaikista painonsiirtymistä huolimatta erittäin hyvin tasapainossa ja erityisesti suolenkin hitaiden mutkien kohdalla suorituskyky oli jotain ihan uutta. Yhdellä pyörällä sutiminen oli kadonnut kokonaan, kun perä viimein irtosi, se irtosi kokonaan kahdella pyörällä sutien. Erittäin hyvän tuntuinen ajettavuus ja balanssi, ongelmat osuivatkin sinne missä olisi pitänyt olla voimaa. Uusi kone menee todella pienillä kierroksilla ja vääntää kohtuullisesti. Ongelmaksi tulee sitten se ettei kone vedä korkealle ollenkaan, veto katkeaa 5000rpm kohdalla täysin, ja parhaan tehonkin kohdalla ei ole ollenkaan sellaista kireyttä kuin entisessä koneessa. Harmillista, koneessa olisi paljon potentiaalia kun ymmärtäisimme miten se saadaan esille.

 

Lauantai

Aamusta saavumme ajallaan ja ilmoittaudumme, katsastamme ja aloitamme meille tavallisen pulttisirkuksen. Kaikki käydään huolella läpi ja etsitään nekin jutut jotka treeneissä ovat vasta tulleet. Mitään kummempaa ei näy joten renkaat kiinni ja aika-ajoa kohti. 


Aika-ajo

Meillä ei ollut tällä reissulla ketään Ahveniston erikoismiestä mukana, joten jouduimme Jukan kanssa ajamaan aika-ajot. Ensin lähti Jukka. Rata oli vielä kostea yön jäljiltä, ja Jukka jää kaikenlisäksi ruuhkaan. Sitten aika-ajo vielä keskeytetään kolarin takia. Sitten lähden minä. Pääsen ihan hyvään väliin ja saan aivan absoluuttisen kierroksen, minun kierroksekseni. Olen oikein tyytyväinen ajoon, ja parannan eilisestä treenin parhaasta 0,3s mutta ajamani aika 1.37.5 ei riitä kuin ruutuun 21. Onnistuin niin hyvin kuin oli mahdollista, mutta löysä kone ei kanna meitä korkeammalle.

Ajovuoro 1.

Lähden itse ekaan vuoroon. Pääsen oikein hyvin liikkeelle ja ohitan useita autoja. Nousen oikein mukavasti ohittelemalla ylöspäin ja ylöspäin sijoituksessa. Olen jo noussut neljä sijaa neljässä kierroksessa kun SC tulee radalle. SC poistuu ja jatkan nousua, olen noussut seitsemän sijaa kun kirjaimellisesti törmään ongelmiin. Olen menossa nypyn yli ja lähden ohi Kadetista joka on aivan radan vasemmassa reunassa. Kadetti on jäänyt jo kierroksen ja on todella hidas, kun olen rinnalla, kääntää Kadet minun kylkeen, pyörähtää eteen poikittain, ja lentää oikealle puolen nurtsille. Tästä on hyvä filmi Youtubessa Black Rosen silmin;  http://www.youtube.com/watch?v=9eAg655NjI4 6:15 kohdalla näkyy tuo kolari. Minulta menee rytmi täysin sekaisin ja olen aivan pulassa kun yritän enää pitää edes oman sijoitukseni, ohittelen vielä muutamia ja kun SC tulee seuraavan kerran 54min kohdalla radalle, tulen aivan nappisuorituksena varikolle.

Ajovuoro 2.

Jukka lähtee toiseen ajovuoroon jonka onnistumme hoitamaan juuri SCn aikaan. Sijoitus putoaa vain kolmella tankkauksessa. Jukka ajaa oikein hyvän ajovuoron ja nostaa meidät sijalla 5 kun tulee taas SC ja tankkaus

Ajovuoro 3.

Markku lähtee tähän vuoroon, ajo menee Markulla tyypillisen hyvin, käsittämättömän pitkä 1.35 kestävä ajovuoro nostaa meidät sijalle 1 ennen tankkausta! Olimme onnistuneet lähtemään tähän vuoroon täydellä tankilla ja 26 litraa ajetaan aivan finaaliin, lisäksi radalle osuu useita SCtä ja taitaa vettäkin vähän sataa, näin saamme hillittömän pitkän vuoron vedettyä. Markku myös ohittaa ajamalla Rookien ;) Heti ohituksen jälkeen tulee SC joka tulee sillähetkellä johtavan Rookien eteen, ja näin pääsemme ajamaan SCn edellä! Kuitenkin tämä tankkaus ei satu aivan putkeen ja putoamme peräti sijalle 9 vaikka tulimmekin ykkösinä tankkaukseen.. Tässä näkyy kun Markku hiillostaa Rookieta http://www.youtube.com/watch?v=P2nZJy5wliE

Ajovuoro 4.

Tero matkaan, ja vettäkin sataa.. Vuoro menee ihan ok mutta tankkaukseen tulo epäonnistuu taktisesti täysin. Yritämme aja mahdollisimman pitkään jos vaikka SC tulee, ja saisimme samalla tarkan tiedon bensatilanteesta. Bensamittari kuitenkin temppuilee ja Tero ei uskalla ajaa yhtään kierrosta enää kun mittari näyttää ihan mitä sattuu. Tulemme tankille, ja HETI sen jälkeen SC jona aikana mm. Westman tankkaa. Häviämme siinä välissä hienosti kierroksen SCn takia.. Olimme Westmannin edellä tunteja samalla taktiikalla, kunnes me tulemme tankille sijalta 2 ja Westman ei tule, me putoamme tilalle 6. Sitten Westman tulee 3krs myöhemmin sijalta 2 ja putoaa sijalle 3... Siis täysin ja vain ja ainoastaan SCn takia putoamme useita sijoituksia... Tosin, emme todennäköisesti olisi pärjänneet Westmannille koska he pystyivät ajamaan lopussa aika kovaa kun meidän piti jo hieman säästellä. 

Ajovuoro 5. 

Olemme pudonneet sijalle 6 ja tilanne näyttää heikolta. Pokaali on mielestämme melko varma, mutta kun Rookie tulee tankille, se ei jääkkään taaksemme... Tämä on todella kova pettymys.. Nousemme yhden sijoituksen kun edeltämme tulee yksi tiimi tankkaamaan pudoten taaksemme. Mutta minkäs teet. Amigos on meidän edellämme 24s, Antti yrittää varovasti ilman bensan kulutusta hivuttautua lähemmäksi kunnes laskemme että viimeisen 10min voidaan iskeä täydellä kaasulla. Antti alkaa painaa todella lujaa ja saa eron kutistettu 5sekuntiin. Sitten käy ilmi että kisa ei lopukkaan 17.50 kuten tuomaristo oli asioiksemme kysyttäessä kertonut, vaan se venyykin 17.55 jolloin bensa meinaa loppua aivan tyystin ja käskemme ajaa todella hiljaa, takana Metaline minuutin päässä. Aivan juuri ennen ruutulippua Antti kysyy, takaa tulee Metaline kovaa, saako mennä ohi johon me " EI SAA; AJA MINKÄ PÄÄSET RIIPPUMATTA LOPPUUKO BENSA!!!!!" Ja Antti saa juuri ja juuri sen verran vauhtia ettei Metalinen ihan ehdi ohi..

Westman, Hana, Rookie, Amigos ja JP-Autotuning

Ite, Jukka, Antti, Tero ja Markku.

No lopputulos on kuitenkin aika ok kun ottaa huomioon uuden koneen velttous. Saimme kuitenkin asiallisen tuloksen ja olisimme pystyneet ajamaan sijoille 1-2 jos safety ei olisi sotkenut viimeisellä tankkauksella. Toinen asia joka vaikutti oli muutamien tiimien keksimä huijaus jossa Safetyn perästä tullaan "korjaamaan" autoa, ja sitten mennään takaisin radalle. Tuolla tavalla saavuttaa helposti kahden minuutin, eli liki puolentoista kierroksen edun niihin jotka ovat SCn perässä. Huomasimme tuon, ja harkitsimme itsekkin sitä, mutta koska se oli niin hävytöntä emme tehneet sitä. Lisäksi perä oli väärä tuolle radalle, harvempi olisi ollut parempi ja olisi säästänyt bensaakin niin että lopussa olisimme voineet iskeä kunnolla Amigosin perään.