|
31.4.2005 ENSIMMÄINEN TESTI MOTOPARKISSA
Aamu alkoi ankeasti, matkalla Motoparkiin 7000km
ajetusta Ducatosta poksahti ahtopaineletku 15km ajon jälkeen. Mikko veti
Volvolla uutta pätkäpohjaa välille Mikkeli-Motopark ja sai sakot jne. Hyvin
menee... Kelikään ei ihan paras ollut, n. 0 C keli, aamulla vielä aurinko
paistoi, mutta sitten ennen Motoparkia jo meni pilveen.
Saavuimme Motoparkiin jo melkein tunnin aikataulusta myöhässä. Sitten
vielä aloitimme pienet loppusäädöt;
- iskareiden kaikki säädöt ja korkeussäätöjen lukitukset
- vänkärin penkin kiinnitys, sekä vänkärin turvavöiden kiinnitys
- kaasupolkimen rajoittimen säätö (vasaralla)
- moottoriöljyn lisäys
- paisuntasäiliön kiinnitys
- aurausten säätö eteen
- ratin kiinnitys
- jne.
Eli auto oli ihan vaiheessa. Eka kertaa olimme pyörittäneet viikkoa ennen,
ja kahta päivää aiemmin oli autolla jo ajettu 100m matka jolloin jo yhteen
vikaan keskeytys 75m kohdalla. Ei paljon vakuuttanut tämä alku, mutta pakko
oli yrittää koska tänä päivänä oli ainoa mahdollisuus harjoitella ennen
kisaa. Autoonkin laitettiin vielä vakiojarrut kun kisajarrujen sovitteita ei
vielä ollut.
Pirssi alkaa valmistua, eikun ajamaan.
Mutta voi, ratti olikin vielä löysällä :)
Ja radalle. Ajoin itse ensimmäisenä kaksi kierrosta ja
106racingin Jarmo oli kyydissä. Keli oli vielä kuiva ja auto tuntui erittäin
hyvältä käteen. Takajarrua oli hieman liikaa, muuten ei mitään. Erittäin
hyvä tuntuma rataan, ei merkittävää yli tai aliohjautumista vielä
havaittavissa. Auton käyttäytyminen kaikin puolin erittäin johdonmukaista. Hyvillä fiiliksillä takaisin varikolle. Kaikki viisi
kuljettajaa kävivät radalla kaksi kierrosta ja lopuksi Jarmo näytti minulle
miten ajetaan. Harmi vain, lunta alkoi sataa jo kolmannen kuljettajan kohdalla
ja keli oli jo erittäin liukas Jarmon ajaessa.
Sitten auto varikolle ja renkaat irti, kaikkien alustan ruuvien kiristys,
tankkaus, öljyjen tarkistus yms. ja koska mitään varsinaista vikaa ei ollut
tullut; radalle.
Tarkistukset lopuillaan, takaisin radalle.
Ajoimme nyt viisi kierrosta mieheen ja aloitin taas itse, nyt Mikko
kyydissä. Heti alusta alkaen kauhean liukas keli, spinnasin kolmesti joista
yhdellä menin n. 50m soralle :) Nyt säädin takajarrua vähemmäksi ja auto
alkoikin heti toimia jarrutuksissa paremmin. Nyt märällä auto yliohjasi
rankasti, ja heitti niin nopeasti luisuun ettei meinannut millään ehtiä
mukaan.enkä siis aina ehtinytkään... Kaikki kävivät 3-5 kierrosta radalla ja valittivat samaa liukkautta.
Aika ajoin kuului radan eri osista pitkää synkeää renkaan jollotusta, hetken
viive, ja sitten taas kutosen mourintaa. Aika moni spinnaili radalla. Lunta tuli enemmän, välillä vähemmän mutta tuli kuitenkin koko ajan.
Ikävä keli. Autossa ei kuitenkaan mitään vikaa! Se oli positiivista.
Sitten Jarmo antoi kaikille muillekkin kyytiä kaksi kierrosta mieheen. Pojat
olivat sitä mieltä että Jarmo on ilmiselvästi ns. ajomiehiä. Ajolinjoista
ja ajamisen agressiivisuudesta tuli oppia kunnolla. Kun Jarmo lähti radalle
viimeistä kertaa säädin iskarit niin löysälle kuin menee ja auto olikin
Jarmon mielestä parempi.
Nyt lähdimme taas ajamaan kaksi kierrosta mieheen Jarmon oppien mukaisesti.
Itse taas ensimmäisenä, ja pito oli parantunut paljon! Huomattavasti helpompi
ajettava, mitään äkkiliikkeitä ei enää tullut. Erittäin mukavaa!
Seuraavana radalle Vartiainen, parin kierroksen kuluttua kaima palasi takaisin
ja kertoi että jarrupoljin viestii nestevuotoa. Siltähän tuo poljin
tuntuikin, päivä alkoi ollakin jo pulkassa joten auto kärriin ja
kotiin. Päivän saldo oli 49 kierrosta joka tekee 3,5km radalla n. 170km
kovaa ajoa! Oikein mainio saldo, mitään muuta vikaa ei havaittu tuon
jarruvuodon lisäksi. Tjaa, tai kyllä bensamittari ei ollut endurance
käyttöön ollenkaan sopiva. Se päivitti itseään niin hitaasti ettei se
pysynyt kulutuksessa mukana vaan jäi jälkeen. Sille pitää keksiä kyllä
jotain.
Hieman oli jarruletkun kiinnitys vaillinainen ja jousen välissä on huono
olla...
Tämä kuvastanee hieman keliä? Paluumatkaa on tehty n. 10km
Auto madaltui jostakin syystä reissussa n. 8mm takaosastaan, pakoputki otti
kärrin pohjaan. Ilmeisesti Powerflexit hakivat paikkansa.
Ja olihan se niin matalaksi mennyt ettei talliin enää päässyt vaan pakoputki
korkkasi itsensä tallin kynnykseen. Kaljakori rullakkojen avulla ajoimme kynnykseltä pois.
OIKEIN hyvä testi. Autossa ei varsinaisia vikoja ollut ollenkaan. Kuivalla
auto tuntui erittäin hyvältä. Märällä kauhealta kunnes säädimme alustaa
pehmeämmälle. Tästä on hyvä jatkaa!
|